torstai 18. marraskuuta 2010

Lunta satoi meillekin



Aamulla päästin Been takapihalle räntäsateeseen tonkimaan pihaa puhtaaseen lumeen. Sen jälkeen se ei ole tänään halunnut juoda vettä sisällä vaan käy pihalla syömässä lunta. Talven riemuja koirallakin. Minulle lumen sataminen on aina katastrofi. En tykkää lumesta enkä sen aiheuttamasta liukkaudesta ollenkaan. Onneksi vielä tänään ei ollut liukasta vaan lumi suli kaduille ja pihoille. Huomenna onkin sitten jo hirveä päivä jos sääennustukset pitää paikkaansa ja tulee pakkasta.
Nyt tekisi mieli paeta tätä aikaa Afrikkaan. Itseasiassa aloitin tämän blogin kun sain tietää etten pääse lähtemään Tansaniaan. Olin jo varannut matkan kolmeksi kuukaudeksi ja tarkoitus oli mennä samaan orpolaan hommiin missä olin viime talvenakin. Been hoitaja perui vajaat kaksi viikkoa ennen kuin matkani piti joko varmistaa tai perua. Kun oli pakko perua varaus ja matka niin päätin perustaa uuden blogin mikä antaa ainakin hetkeksi muuta ajateltavaa.

2 kommenttia:

  1. Voi itku, olen tosi pahoillani. Sun olisi PITÄNYT päästä Tansaniaan, varsinkin kun olisit voinut tehdä niin paljon HYVÄÄ niiden pikkuisten parissa. Elämä ei ole aina ihan reilua.

    VastaaPoista
  2. Kutuharja, kiitos! Samaa mieltä siitä että minun olisi pitänyt olla siellä tämä talvi. Katselen vielä mahdollisuuksia lähteä vähän myöhemmin mutta ihme täytyy tapahtua että saan jonkun hyvän hoitajan kotiin Beelle siksi aikaan kun olen poissa.

    VastaaPoista