Kuvataide, koira, Elämä, arki, musiikki, usko ja Afrikka! Siinä kiinnostuksenkohteita, ei missään tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan. Jotain elämästäni täällä paljastan yrittämällä postata kuvan päivässä.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Telttani
Olimme Ruahan Kansallispuistossa muutaman päivän safarilla. Asuin tässä teltassa. Takana on kylppäri,suihku ja pukeutumistila vaatevarastoineen. Kuvan otin edessä olevalta terassilta missä oli oleskelutila ja toinen kirjoituspöytä tuoleineen ym. Tosi hieno paikka ja tämän tyyliseen pääsee vaan kerran elämässä.
Otsikkoa klikkaamalla pääset katsomaan lisää kuvia Mwagusista ja saat lisää tietoa paikasta.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Punnitus
Eräänä maaliskuisena päivänä tuli sairaalan puolelta sairaanhoitaja ja -opiskelija käymään orpolassa. Lähdettiin lasten ja mamojen kanssa orpolan pihan katokseen punnitsemaan lapsia. Kaikkein painavinkin painoi alle 10kg.
Lapset katsoivat ihmeissään mitä nyt tapahtuu. Pienet!
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
lauantai 21. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
Naamioitunut
Aika hyvin naamioitunut ötökkä. Tämä(kin) löytyi meidän kylppäristä Ilembulasta. Kuvasta näet hyvin minkä väriset seinät kylppärissä on,maali kun on roiskunut hiukan lavuaariinkin missä otus oleilee.
Kannattaa klikata isommaksi.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Veistos metroasemalla
Kuvasin muutama päivä sitten Helsingin keskustan metroasemalla olevia Sanna Karlsson-Sutisnan viestoksia. Pidän tosi paljon hänen tyylistään. Nämäkin veistokset,kolme kappaletta,joiden nimi on metroajelulla perjantai-iltana tms,ovat olleet metroasemalla jo vuosia. Laitan tänne vain yhden veistoksen,toisessa on ihmisiä kuten tässäkin ja kolmannessa on ihmisten lisäksi myös koira.
Noin puolitoista viikkoa matkan jälkeen en osannut tehdä oikein mitään. Nyt alkaa arki hahmottua jo täälläkin. Hienoa!
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kulta
Kuvassa on yksi mun rakas tyttöni orpolasta. Kuvan otin kun pikkuinen oli ollut muutaman viikon sairaalassa ja oli palannut takaisin orpolaan. Kun hän joutui sairaalaan,kuumeen takia,ajattelin,että tämä totinen ja sairas lapsi on saatava nauramaan. Hän oli aina totinen ja vain tuijotti ja toisen käden sormet olivat aina jotenkin 'solmussa'. Oikaisin sormet mutta pian ne olivat taas rutussa ja melkein nyrkissä. Yksi vapaaehtoinen arveli,että tyttö on ehkä jotenkin jälkeenjäänyt eikä kehity. Hän oli tässä vaiheessa noin 7kk.
Aloitin lapsen sylityksen ja rakastamisen. Joka päivä kerroin hänelle miten hän on ihana tyttö ja halin ja pusuttelin. Tytöstä tuli minulle tärkein hellimisen kohde vaikka muutkin ovat rakkaita ja hellin heitäkin,tietysti. Pyysin muitakin hellimään erikoisesti tätä tyttöä. Minusta hän oli vailla rakkautta ja syliä,hellimistä ja huomaamista.
Poikkeuksellisesti laitan tänään kaksi kuvaa. Alempi kuva on ekasta kuvasta kahden kuukauden päästä otettu. Rakas tyttö hymyili,nauroi ääneen,hihkui ja aloitteli liikkumista,pyöri ja meni vähän eteenpäinkin lattialla mahallaan ollessaan. Viimeisellä viikollani orpolassa hänet siirrettiin pois vauva-velliruokinnasta isompien kanssa syömään kiinteämpää ruokaa.
Arvaa onko ikävä! Joskus mietin,onko oikein mennä hetkeksi rakastamaan näitä lapsia ja saada heidät myös kiintymään itseeni. Poislähtöni oli taas yksi hylkääminen ennenkin hylätyille lapsille. Ikävä on varmasti molemminpuolinen. Sydän sanoo muutakin mutta en tiedä mikä on oikein.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Matkantekoa
Kuvan otin mopotaksin sisältä ulospäin. Kuten aikaisemmin mainitsin niin näiden kyydissä ajoin paljon Dar es Salaamissa. Tämä kuva on jo tammikuulta,aivan ekoina päivinä Tansaniassa. Vasemmalla tien vieressä myytiin kauniita ruukkuja mitä voit nähdä kuvassakin. Tämä on kiva ja vilpoinen kulkuneuvo helteessä mutta hiukset oli aina takussa matkan jälkeen. :)
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Kukinta
Tämä on yhden puun,vähän havupuulta näyttävän,silti lehtipuun,kukinta. Tansaniassa kukki nyt sadeaikana lähes kaikkialla ja oli kauniin rehevää ja vihreää.
Toki siellä on tulossa toisenlainenkin aika,jolloin heinät on ruskeita ja tuuli ulvoo ikävästi lennättäen hiekkaa ja kylmentäen talot ym. Silloin ei ole hyvä asua vuoristossa viileimmillä seuduilla savimajassa eikä talossakaan. Aamuyöllä voi olla vaikka pakkasasteita.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Työ
Jordan piti huolta,ettei orpolan tai sen ympäristön nurmikko pääse liian pitkäksi ja huolehti muistakin nk talonmiehen hommista. Hänen työvälineensä on fyeka missä on tosi pieni terä. Sillä saa aika paljon heiluttaa,että saa ison alueen nurmen lyhyeksi.
Osallistun kuvalla myös 112. Mustaa ja valkoista-haasteeseen. Tästä pääset katsomaan muiden työkuvia!
torstai 12. huhtikuuta 2012
Jesus Power
Tansaniassa,varmaan myös muuallakin Afrikassa,näki vaikka minkälaista tekstiä autojen perässä tai joskus edessäkin. Siellä oli sulassa sovussa niin muslimien kuin kristittyjenkin tekstejä.
Dar es Salaamissa käytin paljon mopotakseja liikkuessani paikasta toiseen. Niidenkin takana oli tekstejä,tosin ei niin paljon kuin busseissa tai kuorma-autoissa. Valitsin aina parhaat jos se vaan oli mahdollista!
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Nuttuja
Jos joku muistaa,kerroin yli kaksi vuotta sitten toisessa blogissani nutuista mitä voi neuloa Afrikkaan moneenkin maahan. Keräsin silloin niitä myös mukaani Tansaniaan.Ajattelin silloin,että nutut ovat tarkoitettuja vain vauvoille mutta kuten kuvasta näkyy, ne menevät hyvin myös vähän isommille lapsille.
Kuvan otin toisessa orpokodissa missä kävin. Sinne tuli samaan aikaan ryhmä suomalaisia jotka toivat tuliaisten mukana myös kasan nuttuja. He halusivat kuvata nuttuja lasten päällä ja minäkin pääsin siihen kuvailemaan. Vein muutamia teidän neulomianne nuttuja myös tuonne. Siellä on kaksi aivan pientä vauvaa ja paljon näitä vähän isompia.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Ruokarukous
Kävin Ilembulasta käsin toisessa orpokodissa noin 160km päässä. Halusin tavata lapsia jotka olivat olleet pari vuotta aikaisemmin orpolassa siellä ollessani ja muutenkin tutustua paikkaan. Kuvan otin ruokarukouksesta. Kaksi etureunassa olevaa tyttöä olivat Ilembulassa pari vuotta sitten,nyt molemmat jo koululaisia. Ruoka näyttää olevan ugalia (maissipuuroa) ja papukastiketta. Viimeksimainittu,ainakin Ilembulan mamojen tekemäni on herkkuani ja menee kyllä tuo ugalikin hyvin alas.
En ole vielä Suomeen tultuani kuvannut muuta kuin eka päivän lumisadetta ja kinoksia. Kamera on kulkenut päivittäin mukana mutta kaipa olen vaan lepäillyt kuvaamisestakin. Vähitellen yritän taas tarttua kameraan kuvausmielessä etten väsytä teitä Afrikan kuvilla.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Makanbakon linja-autoasemalta
Kuva on huono ja otin sen auton likaisin tuulilasin läpi. Se kuitenkin kuvaa hyvin näkymää joka Tansaniassa on jokapäiväinen. Käytiin usein,melkein viikottain ostoksilla tai muuten vaan,Makanbakossa joka on Ilembulan lähin kaupunki. Olen puhunut siitä aina kylänä mutta eilen katselin dokumentin missä sitä kuvattiin kaupunkina ja sehän se oikeasti onkin. Dokumentti (Silminnäkijä: Noituuden uhrit)menee vielä Areenalla muutaman päivän. Jos haluat nähdä sen niin otsikkoa klikkaamalla pääset suoraan sen katsomaan.
Tänään sain olla nauttimassa Vanhassa kirkossa Jukka Leppilammen ja kummpaneiden hienosta konsertista Tämä huone,tämä hetki. Upea oli!
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Murkkujen valtatie
Murkkujen valtatie. Näitä oli yhteen aikaan paljon työmatkani varrella. Piti vaan nopeasti ylittää ettei joutuisi osaksi muurahaisten kulkutietä. :)
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Kaveruket
Poika oli meidän vanhin lapsi suurimman osan siitä ajasta kun olin Tansaniassa. Hänellä oli myös 2v synttärit siellä ollessani. Tyttö täyttää kaksi lähiaikoina. Alussa orpolassa oli siellä mennessäni myös yksi 3v tyttö mutta onnekseen hän sai kodin aika pian. Hän oli orpolassa myös kaksi vuotta sitten ja minulle jo silloin hyvin tuttu. Onneksi kuulee myös näitä onnellisia tarinoita kun joku saa kodin.
torstai 5. huhtikuuta 2012
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Muistelua
Tämä poika oli yleisemmin hymy huulilla mutta kerrankin sain hänestä vähän miettiliäämmän kuvan. Suloinen,ihana pikkuinen,vähän yli vuoden vanha kaveri.
Kotona taas
Palasin toissa yönä Tansaniasta kotiin. Tosin ajatukset ovat vielä siellä ja tuntuu kuin mieli ja sielukin olisi vielä vähän matkalla.
Olin viimeiset päivät Dar es Salaamissa ja otin sen ajan täysin loman kannalta. Kävin uimassa ja vietin rantaelämää valkohiekkaisella Intian valtameren rannalla,uin ja vain olin ja lepäilin. Pääsin myös käymään paikassa missä paikalliset taiteilijat tekivät töitään. Tutustuin muutamien taiteilijoiden töihin ja kuvassa on yksi yksityiskohta erään veistäjän työstä. Tansaniassa ja varmaan Afrikassa yleensäkin ollaan paljon yhdessä,kukaan ei jää yksin. Veistos kuvaa juuri tätä. Työ oli noin kaksi metriä korkea ja halkaisija oli ehkä puoli metriä. Kysyin tekijältä,ostaako kukaan näitä isokokoisia töitä ja hän sanoi ettei kukaan niitä osta mutta hän haluaa niitä tehdä koska on erikoistunut juuri tähän. Ostin vähän samantyylisen veistoksen mutta luonnollisesti paljon pienemmän.
Ajatukset on päivittäin niin orpolassa kuin muuallakin missä liikuin matkan aikana. Minulle koko Tansaniassa olo oli merkittävä ja todella hienoa aikaa ja opin taas paljon uutta. Mielessä on paljon ajatuksia ja mietteitä mutta ehkä niistä joskus myöhemmin.
Täällä on ihana avata tietokone kun nettiyhteyden odottamiseen ei mene aikaa ja kuvan lataaminen blogiin ei kestä kymmentä minuuttia. Eka iltana/yönä,menin etsimään vettä että voisin pestä hampaat. En heti tajunnut että olen kotona ja Suomessa missä kraanasta saa puhdasta vettä. On myös ilo avata jääkaapin ovi kun siellä ei ole torakoita eikä muitakaan pikkuötököitä jne. Ko asiat,monien muiden lisänä, eivät matkalla ollessa paljonkaan haitanneet mutta nyt näen miten hienoa on asua Suomessa. Oikeasti meillä ei ollut talossa jääkaappia ollenkaan mutta talossa missä kävimme syömässä,oli yksi vapaaehtoisille tarkoitettu,yhteinen jääkaappi.
Yritän taas jatkaa kuvan päivässä laittamista tänne. Saatte kyllä vielä nähdä kuvia Tansaniastakin,luulisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Yksi ystävä on nyt sairaalassa,syöpähoidoissa. Häntä ajatellen tämä laulu.
-
Luin kirjan joka alunperin tuntui siltä ettei tämä varmaan ole kovin kiinnostavaa luettavaa. Loppujen lopuksi kirja oli kiinnostava j...