perjantai 30. joulukuuta 2016

torstai 29. joulukuuta 2016

lauantai 17. joulukuuta 2016

Jarkko Aholan joulukonsertissa


Tänään sain olla mukana Jarkko Aholan joulukonsertissa Kallion kirkossa. Oli aivan mahtava,loppuunmyyty konsertti. Sovin ystäväni kanssa sinne menosta ja kun olin menossa kirkkoa kohti reilu tunti ennen konsertin alkua,ystävä soit ti ja sanoi että kirkkoon on pitkä jono,varaudu jonottamaan. Onneksi jono oli jo lyhentynyt aika pieneksi kun tulin paikalle.
Konsertti oli ihana,kuultiin monia tuttuja joululauluja ja tietysti Ave Maria ja vielä Suojelusenkelikin ja vähän klassista musiikkia.
Kirkon valaisu oli suunniteltu ja tehty tosi kauniisti.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Vielä kerran


Nyt löytyi Tötterön aika jännä jäätelö mikä ei ollut minun makuuni kovin hyvää. Mustikka-valkosuklaa jäätelössä oli vähän mustikan makua ja seassa paljon rouheena valkosuklaata. Minulle yhdistelmä ei maistunut enkä tätä tule varmaan toiste ostamaan. Muut Tötterön jätskit kyllä maistuvat.

torstai 15. joulukuuta 2016

Huovutetut tossut


Jalkani palelee lähes aina talvella enkä kuitenkaan tykkää pitää sukkia. Olen elänyt vuosia jääkylmien jalkojeni kanssa mutta tänä talvena päätin tehdä asialle jotain. Ostin huovutetut tossut GreenGosta. Tossut on aika reilut mutta hyvä sujauttaa nopeasti jalkaan ja ovat tosi lämpimät ja ihanat. Jalat on jo tottuneet lämpimään enkä pysty enää olemaan ilman tossuja. Ihanat! Tästä pääset katselemaan GreenGon tossuja.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Panga


Kuvassa tansanialainen veitsi millä tarvittaessa tehdään kaikkea mahdollista,kuoritaan hedelmiä,katkotaan oksia jne. Kuvanottohetkellä oltiin jääty jumiin liejuun autolla luonnonpuistossa ja joku katkoi oksia pensaista auton pyörien alle tuolla veitsellä ja iski sen sitten liejuun odottamaan. Kerran eräs Tansaniassa tapaamani suomalainen kertoi että hän istui täydessä bussissa jonkun vanhemman miehen vieressä ja kesken matkan mies kaivoi pangan jostain ja alkoi kuorimaan jotain hedelmää. Aikamoinen ase mutta Tansaniassa tosi tavallinen työkalu. Panga saattaa olla siis joku puoli metriä pitkä.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Vanha piirustus


Opiskeluaikoina meillä kuului johonkin kurssiin käydä vanhustentalossa piirtämässä iäkkäitä ihmisiä. Lähes aina tehtiin vaan nopeita piirroksia mutta tähän pariskuntaan syvennyin muutaman minuutin kauemmin. Mies oli leskeksi jäätyään joutunut vanhustentaloon ja tavannut siellä neiti-ihmisen jonka kanssa he rakastuivat. Heidät vihittiin ja tuohon aikaan he viettivät onnellisia vanhuudenpäiviä yhdessä. Löysin joku aika sitten siivotessa lehtiön jota en luullut enää olevan olemassakaan. Heidän tarinansa on suloinen.

perjantai 2. joulukuuta 2016

torstai 1. joulukuuta 2016

Koskettavaa


Tosi koskettava video. 14-vuotias poika laulaa rakkaudestaan äitiin jota ei ole koskaan tavannut. Vaikka asiaa kuinka selitetään niin kaksi hyvää isää ei voi kuitenkaan olla äiti. Äiti on aina äiti!