Kuvataide, koira, Elämä, arki, musiikki, usko ja Afrikka! Siinä kiinnostuksenkohteita, ei missään tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan. Jotain elämästäni täällä paljastan yrittämällä postata kuvan päivässä.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
perjantai 29. huhtikuuta 2011
torstai 28. huhtikuuta 2011
Näkymiä joen rannalta
Kuva on eiliseltä jokilenkiltä. Tänään käveltiin puistoja pitkin mutta en ottanut kameraa mukaan, valitettavasti. Kevät on kauneimmillaan, huomenna täytyy yrittää ehtiä kameran kanssa lähipuistoon.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Koivu
Terveisiä meidän iltalenkiltä tänään. On ihanan keväistä ja kaunista. Käveltiin meidän jokilenkki ja kuvasin niin jokea kuin kasvejakin. Muista kuvista varmaan saatte ainakin osan nähdä myöhemmin.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Kuiva narsissi
Sain naapuriltani kuivan narsissinipun. Hän ehdotti, että istuttaisin mukulat maahan. En tiedä paljon puutarhahommista mutta sen tiedän, että kukkasipulit istutetaan syksyllä ja jätin kukat lopullisesti kuivumaan. Kuvailin kauniita kukkia edestä ja takaa. Ehkä istutan mukulat syksyllä jos jaksan kuivattaa myös ne narsissit mitkä nyt kukkii pihalla.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Orvokki
On ollut ihana, aurinkoinen päivä. Laitettiin pihaa kesäkuntoon ja hankin jo hiukan kukkiakin. Pihassa riittää kyllä tekemistä vielä jatkossakin. Pääsee kuitenkin jo nauttimaan auringosta ilman suurempia risuja ja roskia.
Katsoin äsken Areenalta dokumenttiprojektin Miesten vuoro. Linkki tuossa otsikossa. Kannattaa käydä katsomassa jos et ole nähnyt,hyvin koskettava elokuva suomalaisista miehistä.
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Pitkäperjantai
Kuva on alunperin yhden valokuvaajan ottama. Olin joskus yli 2o vuotta sitten hänen mallinaan yhdessä jutussa ja siitä 'palkaksi' sain muutamia hänen kuviaan. Valitsin yhdeksi tämän, toki kuvassa oli muutakin kuin tämä ristiinnaulitun kuva mutta en halua kopioida sitä kokonaan tänne. Laatu ei ole paras mahdollinen mutta kuva sopii hyvin tähän päivään.
torstai 21. huhtikuuta 2011
Kiirastorstai
Tänään ostin pihalle ekat kukat vaikka pihansiivousapu saapuu vasta lauantaina. Rauhallista kiirastorstai-iltaa ja pitkäperjantaita jokaiselle!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Vanha grafiikan lehti
Löysin jo aikasemmin, laatikkoja penkoessa tämän, vanhan harjoitukseni, metalligrafiikan lehden. Nyt katsoessa näen kuinka tässä on virheitä. Tein tämän peltilaatalle ja tein joitakin vedoksia ja suurimman osan niistä olen jo antanut pois. Tämä näyttää olevan joku viimeisistä vedoksista koska on jo niin tuhruinen. Hauskaa kuitenkin kun yksi on jäänyt minullekin tästä muistoksi.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Skillat
Oltiin äsken Been kanssa iltalenkillä. Kotiin päin tullessa huomasin kävelytien reunalla pari skillaa. Oli pakko hakea kamera kotoa ja käydä ne ikuistamassa teillekin.
maanantai 18. huhtikuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
perjantai 15. huhtikuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
tiistai 12. huhtikuuta 2011
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Rakukoruja
Ihmettelen miten täällä on lataussysteemi vaihtunut äskettäin taas siihen vanhaan? Tietääkö kukaan miten saan muutettua sen taas uudempaan versioon?
Olen ensi lauantaina, 16.4, myymässä koruja ja vähän muutakin Vallilassa klo 14-17, tervetuloa moikkaamaan ja ostoksille! Osoite Elimäenkatu 9A, toinen kerros!
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
perjantai 8. huhtikuuta 2011
torstai 7. huhtikuuta 2011
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
tiistai 5. huhtikuuta 2011
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Prayer from Kibera for Japan - English.m4v
Tämä on itkettänyt viime päivinä, aina kuunnellessa. Tosi kova ikävä Afrikkaan! Kannattaa klikata suuremmaksi.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Ihmeellistä
Olin tänään Meilahden kirkossa kuuntelemassa englantilaista naista, Jean Nealia. Hän on 75-vuotias terästäti joka mm juoksi kirkon ympäri ja varmaan kävelee nopeammin kuin minä. Osan hänen tarinastaan voit lukea tästä, juttu on Patmoksen sivulta:'
Jean, neljän lapsen äiti, oli 25 vuotta kestäneen selkärankavaurion jälkeen pääosin sidottu pyörätuoliin. Vuosikausia jatkuneet kärsimykset saivat hänet jopa harkitsemaan itsemurhaa. Yhtäkkiä hän nousi ylös pyörätuolista ja lähti juoksemaan, kun evankelista Reinhard Bonnke rukoili hänen puolestaan. Parantuminen tapahtui 12 000 ihmisen silmien edessä ja tallentui videonauhalle Bonnken Birminghamin kokouksessa. Se hämmästytti mediaa ja Midlandin ortopedisen sairaalan henkilökuntaa, jolle pahasti invalidioisitunut Neil oli tullut tutuksi vuosien varrella.
Tämä ihme tapahtui vuonna 1988. Jean on siitä lähtien ollut täysin terve ja kiittää Jumalaa ihmeestään. ”Kaikki vaivani ovat pois, eikä mikään niistä ole uusiutunut näinä vuosina”, Jean sanoo tänään, yli 20 vuotta ihmeen kokemisen jälkeen. ”Sairauteni opetti minulle paljon. En pidä elämää itsestään selvyytenä enkä valita pikkuasioista. Se on myös opettanut minua kohtelemaan invalideja kunnioittavasti. Kun itse olin pyörätuolissa ihmiset ajattelevat helposti, että sinulla on jotain vikaa päässä,” Jean pohdiskelee.
Jeesus antoi parantumisihmeen kautta Jeanille uuden elämän, jonka hän on tahtonut pyhittää toisten palvelemiseen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jean Neil on ihmeensä jälkeen matkustanut laajalti Englannissa ja ulkomailla todistamassa ihmeestään, julistamassa ja rukoilemassa sairaiden puolesta ihmeiden seuratessa tämän vaatimattoman englantilaisrouvan julistusta. Matkaraportti Etelä-Afrikasta viime vuodelta 2010 kertoo mm. kuuron tytön parantumisesta Afrikan kokouksissa.'
Lisää Jean Nealista voit lukea täältä.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Kuvailuja
Huomasin tänään uuden haasteen missä kuvataan makrokuvia. Minulla ei ollut juuri sillä hetkellä paljon aikaa kuvailla mutta otin kuitenkin nopeasti kuvan haasteeseen toiseen blogiini. Myöhemmin tänään kuvailin muutakin ja tämän niiden mukana. Edellinen kamerani oli hyvä makrokamera, nykyisellä täytyy alkaa harjottelemaan myös näiden kuvaamista. Tosi kiva haaste joka tapauksessa, kiitos TeeTeen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Yksi ystävä on nyt sairaalassa,syöpähoidoissa. Häntä ajatellen tämä laulu.
-
Luin kirjan joka alunperin tuntui siltä ettei tämä varmaan ole kovin kiinnostavaa luettavaa. Loppujen lopuksi kirja oli kiinnostava j...