keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Lapsi ja tähti


Olen kuunnellut tänä jouluna näitä vanhoja suosikkejani mitä ei kovin paljon missään kuule. Levyn ensimmäinen osa on jo kovin tuttu,kuuntelin sitä c-kasetilta jo nuorena lähes puhki. Iloitsen erikoisesti levyn loppuosasta mikä on minulle uudenpaa. Uudenpi osuus alkaa jostain 32 paikkailta jos haluat kuunnella. Toki koko levy on kuuntelemisen arvoinen!

perjantai 20. joulukuuta 2019

torstai 5. joulukuuta 2019

Pastori Pike ja Hoosianna


Vuoden 2019 Jouluradion Hoosianna. "Silloin kun taivaalta sataa mustia rakeita eikä sun jalat kanna oikein aamulla, muista ettei valo voi varjoksi muuttua ja joku varjelee myös sun polkua."

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Vanha työni


Löysin kaappeja siivotessa vanhan lyijykynätyöni vuodelta 2001. Muistan vielä tunnetilani tätä tehdessä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

perjantai 25. lokakuuta 2019

The Creative Process


Suomalaisena taiteentekijänä voisin kyllä jättää tuon viimeisen kohdan pois. Harvoin olen 100% tyytyväinen tekemiseeni.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Vanha kuva


Kuvasin tämän vuosia sitten, löytyi netin kätköistä. Vanha kamerani oli hyvä makrokamera. Hyvää syyskuuta kaikille!

perjantai 23. elokuuta 2019

Sukkaa pukkaa


Aina syksyn tultua innostun kutomaan. Langat ja puikot oli kaivettava eilen esiin. Malli on mukailtu Jonsukkien Värikkäistä.

lauantai 17. elokuuta 2019

Rusakko


Tänään,takapihalle mennessäni säikähdin ensin nukkuvaa rusakkoa. Sekin säikähti minua mutta jäi kuitenkin pitkäksi aikaa istumaan marjapensaan suojaan parin metrin päähän minusta. Eläimellistä menoa,näitä näkee aika usein täällä.

torstai 1. elokuuta 2019

Naivistit Varkaudessa


Käytiin maanantaina Varkaudessa Väinölässä Naivistien taidenäyttelyssä. Sadat värikkäät maalaukset ja veistokset toivat paljon iloa. Vaikuttavin osa näyttelyä oli kuitenkin viimeinen huone,Meeri Torvisen muistonäyttely. Ylhäällä on Meeri Takonderin maalaus.
Natasha Villonen työ
Maarit Lassilan keramiikkaa
Meeri Torvisen maalaus
Meeri Torvisen grafiikkaa

lauantai 25. toukokuuta 2019

Harjotteluja


Olen muistellut afrikkalaisia ihmisiä,värejä,vaatteita ja kuoseja. Harjottelen niitä encaustic-tekniikalla. Toki välillä jotain muutakin,mutta aina vaan tuo Afrikka pyörii mielessä.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Älä pelkää


Leppilammen Jukka teki laulun pojalleen Mikolle silloin kun hän oli pieni. Tänään lähes jokainen suomalainen tuntee Mikko Leppilammen. Kuuntelin tätä levyä aikoinaan paljon.

torstai 16. toukokuuta 2019

Muutama maisema


Encastinc-innostukseni jatkuu. Muutamana päivänä harjoittelin maisemia. Tänään kyllä jo maalailin ihan muuta. Tässä muutama tekele.