lauantai 3. maaliskuuta 2012

Oi katsohan lintua







Pitkästä aikaa koneella! Ensin minua petkutettiin nettiliikkeessä. Lataamastani summasta vain pieni osa meni kortilleni ja pojat pitävät loput itse. Kun huomasin tilanteen eikä kone enää toiminut,en vaan jaksanut mennä asiaa selvittämään. Myöhemmin sain selville miten voin itse ladata lisää rahaa kortille ja kun vihdoin tein sen,koko Itä-Afrikan nettiliikenne oli toimimaton. Tässä on tullut pitkä nettipaasto mutta täällä siinä on hyvätkin puolensa.

Joku laiva oli katkaissut nettikaapelin joka kulkee meren pohjassa ja siksi netti eikä välillä puhelimetkaan toimineet ollenkaan. Vajaassa viikossa juttu korjattiin ja eilen illalla alkoi netti taas toimia. Itseasiassa oli ihan vapauttavaa kun ei tiennyt maailmanmenosta yhtään mitään ja keskittyi vaan täällä elämästä nauttimiseen!

Viimeinen kuukausi tässä maassa,tällä erää,on lähtenyt käyntiin. Suomeen pitäisi palata ensi kuun puolella. Suunnitelmissa on vielä safari ja jonakin viikonloppuna käynti toisessa orpokodissa noin 100km päässä. Toivottavasti ensi viikonloppuna pääsisin vierailemaan toiseen orpokotiin. Siellä on joitakin niistä lapsista jotka olivat täällä orpolassa kaksi vuotta sitten kun olin täällä. Ihana nähdä heitä!

Nyt mietin,pitäisköhän minun ottaa pienet letit päähäni. Täällä on muutamia jotka tekevät niitä meillekin. Yksi suomalainen lääkäri teetti hienon afrikkalaiskampauksen ja nyt yksi ja toinen on alkanut innostua uudesta lookista. Olisin ainakin koirani kanssa samantyylinen sen jälkeen. Bee täytti tällä viikolla 10v ja taas olin matkoilla parhaan kaverin synttäreiden aikoihin!

Nyt Ilembula vaikenee,toivottavasti lyhyemmäksi aikaa kuin viimeksi. Lähden ulos nauttimaan auringosta vapaapäivän kunniaksi. Ihania kevätpäiviä sinne!

4 kommenttia:

  1. Ota ihmeessä letit päähän! Ihana lukea matkakertomustasi. Varmaan ihan mahtavaa olla siellä, itse olisin tosin ihan kauhuissani liskoista ja muista ötököistä. Voi hyvin ja nauti vielä loppuajasta siellä kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Impi! Kyllä tämä mahtavaa onkin ja nautin joka päivä täällä olostani. Alussa,pari vuotta sitten ötökät ja gegot ei kovin innostanut mutta nyt ne vähän kuin kuuluu kuvioon. Gegot syövät hyttysiä joten niistä on hyötyäkin.

      Poista
  2. En todella teinnytkään, että Sinulla on tämä toinen blogi. Luin nyt tätä ja muistojani Ilembulasta ym päivitin siten.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun löysit tänne,pappilanmummo!

    VastaaPoista