torstai 26. tammikuuta 2012

Ilembulan kauniit maissipellon kuokkijat







Tässä yksi eilinen kuva mistä jo kerroinkin. Eikö täkäläiset ihmiset ole kauniita!

Sain yöllä jops postattua toiseen blogiini jotain. Tänään en ole vielä päässyt sinne asti mutta pitää yrittää käydä siellä.

Tänään kaupunkilaistytöllä oli ihmeteltävää kun meidän takapihan tai terassin viereen tuli kahden paimenen johdattamana sonnilauma ja paljon vuohia ja kilejä syömään heinää. Kamera oli onneksi lähellä ja kuvia tännekin on jossakin vaiheessa tulossa.

Kirjavat kanat ja kukko kuopivat myös täällä pihamaalla jokapäivä. Ainakin täällä saadaan luomukananmunia. Tänään aamupalan aikaan kuului keittiöstä kova kotkotus. Siellä oli ruskeavalkoinen kana ämpärissä ja mieleen tuli,että taidetaan tänään saada kanaruokaa. Kurkkasin kotkottajaa ja päätin etten minä ainakaan tuota takaisin tuijottajaa syö. Lounaalla oli muuta ruokaa mutta illalla saatiin sitten kanaa. Onneksi oli myös riisiä ja porkkanaraastetta ja silläkin pärjää yhden illan.

2 kommenttia:

  1. Ain laulain työtäs tee... Tuo säe alkoi soida mielessäni, kun näin nämä Ilembulan hymyilevät mamat tuossa mielettömän rehevässä vihreässä maisemassa. Erottuuhan sieltä toki se maissikin. Sateita sopivasti ja aurinkoa riittävästi, niin mamoilla on hyvät maissit toukokuun tietämillä ja sapuskaa vuodeksi eteenpäinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pico! Kuulin just,että täällä maissi korjataan jo helmi-maaliskuussa. Pääsen seuraamaan sitä ihmettä. Maissi- ja papupeltoja on joka puolella työmatkalla polkujen reunalla.

      Poista