tiistai 23. syyskuuta 2014

Kesän jälkeen


Pitkästä aikaa päivittämässä blogia. Kulunut kesä on ollut yksi elämäni vaikeimmista eikä ole ollut mahdollisuutta eikä motivaatiotakaan päivitellä tänne mitään. Menin toukokuun 28. päivä kävellen sairaalaan nilkkaleikkaukseen ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt aivan toisin kun piti. Luulin olevani muutaman päivän sairaalassa ja tulevani sitten kotiin toipumaan mutta pääsin kotiin vasta kahden kuukauden jälkeen. Nilkka leikattiin sovitusti mutta jalkaan tuli trombi. Sitä hoidettiin verenohennuslääkkeillä ja ne taas aiheutti sisäisiä verenvuotoja. Samaan aikaan ainoa munuaiseni lakkasi toimimasta ja jouduin dialyyseihin. Olin kolmessa eri sairaalassa ja kolmella eri teholla. Kotiin palasin pyörätuolissa koska en voinut varata leikattuun jalkaan. Onneksi munuainen alkoi jossakin vaiheessa taas toimimaan ja pitkän kuntoutuksen jälkeen olin siinä kunnossa että pääsin kotiin. Olin pari kertaa viikon verran kotona kesän aikana ja jouduin taas uudestaan sairaalaan,milloin syynä oli sepsis tai joku muu ongelma tai komplikaatio. Nyt olen ollut viikon taas kotona ja toivottavasti tama ilo saa jatkua! Istun vieläkin pyörätuolissa koska leikatun jalan luut ei ole luutuneet odotetusti. Nyt voin puolivarata jalkaan ja kyynärsauvakävely on harjoitteluasteella. Kuvassa on ystältä saatu Afrikantähdikki. Kaunis!

5 kommenttia:

  1. Hurja kesä on sinulla ollut, mutta mahtavaa, että olet kuitenkin niin kuntoutunut, että voit olla nyt kotona. Toivottavasti saat lisäkuntotusta ja pääset pikkuhiljaa pyörätuolista kepeillä köpöttelemään ja kävelemään, kunhan luitten luutuminen etenee. Ovat tainneet hieman säikähtää tuossa pyörityksessä. Enpä tunnistanut afrikantähdikkiä! Koskaan nähnytkään noin ihmeellistä, ;) Iloa ja voimia päiviisi! <3

    VastaaPoista
  2. Voi hauskaa ,että olet kuntoutumassa. ikävän kesän jälkeen toivon sinulle mukavaa syksyä. Olkoon elosi suotuisaa paranemista ja mieli valoisa sekä katse eteenpäin ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pico ja sirkkis! Onneksi kaikki näyttää nyt ihan hyvältä ja olokin on ihan valoisa ja hyvä! Ensi viikolla saan tietää kuvausten jälkeen jos vaikka pääsisin jo kävelemäänkin tai sitä harjoittelemaan.

    VastaaPoista
  4. Silmäsi ja kamerasi näkee kauneutta ympärillä. Siinä hyvä voimavara arkeen!

    VastaaPoista