sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Nyt ei voi matkustella mutta onneksi on muistoja edellisiltä matkoilta. Tämä kuva on Espanjasta,muutama vuosi sitten kuvattuna. Olisi ihana lähteä lämpimämpään mutta ainakaan tänä vuonna se ei vielä onnistu. Ehkä joskus!

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Elossa

Olin lähes 4kk sairaalassa. Oli taas vakavat paikat. Kirjoitin siitä ja kopsaan viime viikolla kirjoittamani tänne. Olin talvella lomalla Espanjassa. Satutin siellä varpaani jo loman alkupuolella,tammikuussa,lasisiru raapaisi naarmun vasemman jalan keskivarpaaseen. Se ei alkanut paranemaan vaan siihen muodostui rumannäköinen rupi. Jouduin tulemaan Suomeen koronan takia kuukautta aikaisemmin kuin olin aikonut,jo maaliskuun lopussa. Toukokuun alussa varvas alkoi särkeä niin kovaa että oli pakko hakeutua lääkäriin,4.5. Menin suoraan Meilahteen ja pienen taistelun jälkeen pääsin sisään osastolle. Varvas leikattiin pois toukokuun 9-10 päivä yöllä. Leikkaus meni hyvin muuten mutta siirtomunuaiseni vähän otti nokkiinsa eikä toiminut kunnolla sen jälkeen. Saatiin munuainen kyllä vähän elpymään isoilla nestemäärillä ja lääkityksellä. Minun piti jo päästä kotiin reilun viikon päästä kun yhtäkkiä verenpaineeni romahti hyvin alhaiseksi,en pystynyt enää istumaan enkä kävelemään. Syyksi verenpaineiden laskulle löydettiin bakteeri sydämessä. Minut siirrettiin sydänvalvontaan. Siellä kunto romahti lopullisesti. Minulla oli flimmereitä enkä pystynyt enää syömään enkä juomaan,oksentelin. Munuainen lopetti toimintansa. Viimeinen pisara sille oli angiografia ja pallolaajennus varjoaineineen mikä oli myrkkyä siirrännäiselle. Minulle tultiin kertomaan,että mitään ei ole enää tehtävissä,joudun saattohoitoon. Kysyin lääkäriltä,miten kauan menee kun kuolen,hän vastasi että kyse on päivistä,ehkä muutama päivä. Verenpaine on niin alhaalla ettei voi dialysoida,sen tietenkin ymmärsin itsekin. Jo samana päivänä pyydettiin omaiset tulemaan paikalle ja he saivat olla muutaman tunnin luonani. Seuraavana päivänä minut vietiin saattohoitoon toiselle osastolle. Perheenjäsenet olivat luonani muutamana päivänä lähes aamusta iltaan,saattohoidossa se on sallittua (24-27.5). Muutaman päivän päästä saattohoidossa minulle tuli kova nälka ja pyysin leipää ja maustekurkkua. Sain ne yöllä ja söin puolikkaan leipäpalan. En ollut syönyt sitä ennen viikkoon ja aikaisemminkaan ruoka ei ollut maistunut pitkään aikaan. Ystäväni on töissä Meikun päivystyksessä. Hän oli yövuoroissa ja kävi minua päivittäin katsomassa ennen vuoroaan. Hän sanoi,että näytin jo kuolevalta. Ääneni muuttui myös entistä matalammaksi ja hengitys muuttui vaikeaksi. Sain siihen lääkettä joka helpotti. Lääkärit määräsivät verikokeita kuultuaan että olin pyytänyt syömistä, vaikka koko saattohoidon aikana en saanut muuta hoitoa kuin oloni tehtiin niin hyväksi kun se nyt siitä tilanteessa voi olla. Lääkärit tulivat silmät pyöreinä huoneeseen ja ihmettelivät miten veriarvoni olivat normaalit,jopa kalium oli normaali. He päättivät aloittaa aktiivihoidon taas. Jo samana iltana tai yöllä pääsin dialyysiin. Verenpaineet olivat vieläkin alhaalla mutta selvisin parin tunnin dialyysistä. Olin kerännyt nestelastia niin,että painoin saattohoidon lopussa lähes 80kg,olin joka paikasta turvonnut kuin possu. Normaalipainoni on noin 52kg. Jumala oli tehnyt taas kerran ihmeen kohdallani. Olin itsekin yhtä hämmästynyt kuin kaikki muutkin. Dialyysit aloitettiin toukokuun lopussa. Nyt käyn dialyysissä kolme kertaa viikossa. Sain siirtomunuaiseni kanssa jatkoaikaa yli 23 vuotta. Kunto oli aktiivihoidon alkaessa niin huono,että on mennyt kuukauisia kuntoutua. Viimeisen sydäneccon jälkeen lääkäri jo epäili ettei sydämessäni olekaan bakteeria vaan se saattaa olla vain kalkkia. Jotkut lääkärit näkivät bakteerin,toisen eivät. Pääsin tänään sairaalasta kotiin,olin siellä lähes 4 kuukautta. On meillä ihmeellinen Jumala,olen elossa!

Pitkäperjantaina