keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Poika joka palasi taivaasta


Luin viime viikonloppuna kirjan mikä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kirja on tositarina Alexista joka joutui 6-vuotiaana isänsä kanssa pahaan autokolariin loukkaantuen siinä kuolettavasti. Kolarissa Alexin pää katkesi ja tipahti kaularangasta irti,vain nahka piti päätä paikallaan. Lääkärit sanoivat,että vaikka hän jäisikin henkiin,hän ei koskaan enää ole entisensä,ei opi puhumaan,liikkumaan eikä hengittämään itse. Alex alkoi kuitenkin vähitellen toipua herättyään parin kuukauden päästä koomasta. Perheen ympärille kerääntyi vähitellen iso joukko ihmisiä jotka auttoivat käytännön asioissa ja rukoilivat Alexin ja perheen puolesta. Ihmeellistä on myös se mitä Alex kertoi kun hän vihdoinkin pystyi puhumaan. Pätkä kirjan takakannesta: " Kevin Malarkey ja hänen kuusivuotias poikansa Alex joutuivat vuonna 2004 vakavaan auto-onnettomuuteen. Sen seurauksena Alex halvaantui. Eloon jääminen näytti mahdottomalta. 'Luulen,että Alex on mennyt taivaankotiin'eräs ystävä sanoi järkytteelle isälle. Kun Alex heräsi kahden kuukauden jälkeen koomasta,hänellä oli kerrottavanaan uskomaton tarina. Hän selitti mitä onnettomuuspaikalla ja sairaalassa oli tapahtunut,kun hän oli ollut tajuttomana. Hän kertoi ylimaallisesta musiikista joka ei oikein ollut tämän kuusivuotiaan makuun. Hän kuvasi enkeleitä jotka veivät hänet porttien läpi taivaaseen. Kaikkein hämmstyttävintä oli,että Alex kertoi tavanneensa Jeesuksen ja keskustelleensa Hänen kanssaan." Luin kirjan suunnilleen yhdellä istumisella kun en vaan malttanut jättää sitä kesken. Tosi mielenkiintoinen kirja asioista mistä ei paljon kirjoiteta. Löysin googlaamalla myös videon Alexista ja tästä tapahtumasta. Liitän myös sen tähän. Oli pieni blogitauko ja se kyllä teki hyvää. Nyt taas yritän uudella innolla postailla tännekin!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa, että sinäkin pidit kirjasta.

    Toivotan tässä samalla hyvää kirjan ja ruusun päivää sekä siunausta kevääseen!

    VastaaPoista
  2. Hei Nurkkalintu,tykkäsin todella kirjasta! Lähetin sen jo yhdelle ystävälle toiselle puolelle maata luettavaksi. Sain äsken luettua toisenkin vähän samaa aihepiiriä käsittelevän kirjan Taivas on totta. Sekin on hyvä. Postaan siitä vielä lähiaikoina.

    VastaaPoista
  3. Hei taas! :)
    Huomasinkin postauksesi. Minulla on molemmat Burpon kirjat:
    http://huomaa-pienet-ilonaiheet.blogspot.fi/2013/12/heaven-is-for-real.html

    Minulla on tämäkin kirja joka myös on lukemisen arvoinen:
    http://huomaa-pienet-ilonaiheet.blogspot.fi/2014/01/blog-post.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos,pitääkin tutustua myös ilonaiheisiin! :)

    VastaaPoista