Jouluradion Hoosianna 2020

Hyvää ensimäistä Adventtia!

Praise And Harmony Singers "Living Hope" from Resurrecting God

Maan Siunaus

Waymaker

Elossa

Olin lähes 4kk sairaalassa. Oli taas vakavat paikat. Kirjoitin siitä ja kopsaan viime viikolla kirjoittamani tänne. Olin talvella lomalla Espanjassa. Satutin siellä varpaani jo loman alkupuolella,tammikuussa,lasisiru raapaisi naarmun vasemman jalan keskivarpaaseen. Se ei alkanut paranemaan vaan siihen muodostui rumannäköinen rupi. Jouduin tulemaan Suomeen koronan takia kuukautta aikaisemmin kuin olin aikonut,jo maaliskuun lopussa. Toukokuun alussa varvas alkoi särkeä niin kovaa että oli pakko hakeutua lääkäriin,4.5. Menin suoraan Meilahteen ja pienen taistelun jälkeen pääsin sisään osastolle. Varvas leikattiin pois toukokuun 9-10 päivä yöllä. Leikkaus meni hyvin muuten mutta siirtomunuaiseni vähän otti nokkiinsa eikä toiminut kunnolla sen jälkeen. Saatiin munuainen kyllä vähän elpymään isoilla nestemäärillä ja lääkityksellä. Minun piti jo päästä kotiin reilun viikon päästä kun yhtäkkiä verenpaineeni romahti hyvin alhaiseksi,en pystynyt enää istumaan enkä kävelemään. Syyksi verenpaineiden laskulle löydettiin bakteeri sydämessä. Minut siirrettiin sydänvalvontaan. Siellä kunto romahti lopullisesti. Minulla oli flimmereitä enkä pystynyt enää syömään enkä juomaan,oksentelin. Munuainen lopetti toimintansa. Viimeinen pisara sille oli angiografia ja pallolaajennus varjoaineineen mikä oli myrkkyä siirrännäiselle. Minulle tultiin kertomaan,että mitään ei ole enää tehtävissä,joudun saattohoitoon. Kysyin lääkäriltä,miten kauan menee kun kuolen,hän vastasi että kyse on päivistä,ehkä muutama päivä. Verenpaine on niin alhaalla ettei voi dialysoida,sen tietenkin ymmärsin itsekin. Jo samana päivänä pyydettiin omaiset tulemaan paikalle ja he saivat olla muutaman tunnin luonani. Seuraavana päivänä minut vietiin saattohoitoon toiselle osastolle. Perheenjäsenet olivat luonani muutamana päivänä lähes aamusta iltaan,saattohoidossa se on sallittua (24-27.5). Muutaman päivän päästä saattohoidossa minulle tuli kova nälka ja pyysin leipää ja maustekurkkua. Sain ne yöllä ja söin puolikkaan leipäpalan. En ollut syönyt sitä ennen viikkoon ja aikaisemminkaan ruoka ei ollut maistunut pitkään aikaan. Ystäväni on töissä Meikun päivystyksessä. Hän oli yövuoroissa ja kävi minua päivittäin katsomassa ennen vuoroaan. Hän sanoi,että näytin jo kuolevalta. Ääneni muuttui myös entistä matalammaksi ja hengitys muuttui vaikeaksi. Sain siihen lääkettä joka helpotti. Lääkärit määräsivät verikokeita kuultuaan että olin pyytänyt syömistä, vaikka koko saattohoidon aikana en saanut muuta hoitoa kuin oloni tehtiin niin hyväksi kun se nyt siitä tilanteessa voi olla. Lääkärit tulivat silmät pyöreinä huoneeseen ja ihmettelivät miten veriarvoni olivat normaalit,jopa kalium oli normaali. He päättivät aloittaa aktiivihoidon taas. Jo samana iltana tai yöllä pääsin dialyysiin. Verenpaineet olivat vieläkin alhaalla mutta selvisin parin tunnin dialyysistä. Olin kerännyt nestelastia niin,että painoin saattohoidon lopussa lähes 80kg,olin joka paikasta turvonnut kuin possu. Normaalipainoni on noin 52kg. Jumala oli tehnyt taas kerran ihmeen kohdallani. Olin itsekin yhtä hämmästynyt kuin kaikki muutkin. Dialyysit aloitettiin toukokuun lopussa. Nyt käyn dialyysissä kolme kertaa viikossa. Sain siirtomunuaiseni kanssa jatkoaikaa yli 23 vuotta. Kunto oli aktiivihoidon alkaessa niin huono,että on mennyt kuukauisia kuntoutua. Viimeisen sydäneccon jälkeen lääkäri jo epäili ettei sydämessäni olekaan bakteeria vaan se saattaa olla vain kalkkia. Jotkut lääkärit näkivät bakteerin,toisen eivät. Pääsin tänään sairaalasta kotiin,olin siellä lähes 4 kuukautta. On meillä ihmeellinen Jumala,olen elossa!

Mielenkiintoisia,hienoja maalauksia

Toivon lintu

Rantaleikkejä

Vieläkin jotain Espanjasta.

Äitiä ikävä

Luin Eero Huovisen kirjan Äitiä Ikävä. Kirja on kaunis kuvaus elinikäisestä äidin ikävästä. Kirjan takakannesta:"Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni,äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat,mutta ikävä ei laantunut,ei edes iän myötä. Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä,kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden mielikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys,voiko äidin löytää uudelleen,ja jos voi,helpottaako ikävä." Hyvä lukukokemus,helppo ja nopea lukea.Suosittelen kaikille äitiä ikävöiville.

Benalmadenan satama

Illalla satamaalue näyttää hienolta.

Benalmadenan satamassa

Käytiin ystävän kanssa syömässä Benalmadenan hienossa satamassa.

Hibiscus

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti tulla Espanjasta Suomeen vasta vasta viime yönä. Corona sotki suunnitelmat ja tulin jo lähes kuukausi sitten.

Rannalla

Merta tuli taas kuvattua enemmänkin Espanjan matkalla. Joku muukin kuvassa kuvaamassa.

Iloista Pääsiäistä!

Kristus on ylösnoussut! Christ is risen. Kristo amefufuka.

It's Friday

Hyvää Palmusunnuntaita

Meri

Muistoja matkalta

23 vuotta

Viime yönä tuli 23 vuotta viimeisestä munuaissiirrostani. Juhlapäivä siis! Armas-munuainen toimii jo hidastetusti,noin puolella teholla entisestään mutta jaksaa vielä kuitenkin pitää minut liikkeessä. Toivottavasti jaksaa vielä pitkään! Kiitollinen olo tästä jatkoajasta.

Still

Kotiparvekkeelta

Asuin Espanjassa viimeisen kuukauden aivan keskustassa. Kuvasin tämän parvekkeeltani. Viimeisen viikon oli Espanjassa ulkonaliikkumiskielto ja alkoi elämä vaikeutua. Olisi ollut asunto varattuna vielä kuukaudeksi mutta tulin viime yönä Suomeen. Hyvä näin vaikka ihanaa lämpöä jään kyllä kaipaamaan.

Rantatiellä

Terveiset Carihuelasta,Espanjasta! Tulin tänne viime viikolla ja muutama päivä oli viileää ja sateista. Nyt on jo ihana kevät,aurinko paistaa!

Laiva jatkaa kulkuaan

Jesus is the King

Muistelua

Siellä,täällä kaverit ovat muistelleet edellistä vuosikymmentä. Ensin ajattelin ettei minulle ole tapahtunut oikein mitään mainittavaa mutta kyllä tapahtumia alkoi tulla mieleen kun mietin. Vuosikymmen on ollut hyvä vaikka paljon surullistakin on tapahtunut. 2010 Pääsin ensimmäistä kertaa matkalle Tansaniaan. Lapsuudesta asti palanut afrikkarakkaus roihahti oikein liekkeihin. Tiesin jo siellä ollessa,että palaan vielä maahan ja vapaaehtoistyöhön orpolaan. <3 Akillesjänne repesi ja jalka oli walkerissa monta kuukautta. 2011 Olimme ystävän kanssa viikon matkalla Egyptissä heti tammikuussa. Tapasin ihanan miehen heinäkuussa ja hän on kuvioissa vieläkin. Äitini kuoli heinäkuun lopussa. 2012 Tansaniassa 3kk. Hieno matka siellä ja vapaaehtoistyötä orpolassa. Kesällä matkusin ystävien kanssa kaksi kertaa viikon matkan Istanbulissa. Ihastuin kaupunkiin. 2013 Elokuussa ystävän kanssa Istanbulissa. 2014 Keuhkokuume,sairaalassa 2kk. Olin kuolla. Toipuminen vei pitkään,opettelin uudelleen kävelemään rollaattorin avulla. 2015 Nilkkani leikattiin huhtikuun lopussa. Arvioitu kahden päivän sairaalassaolo venyi 4,5 kuukaudeksi. Kolkuttelin taas taivaan portteja,lähes kaikki meni huonosti. Jouduin pyörätuoliin kahdeksaksi kuukaudeksi. En ole toipunut tuosta koskaan mutta opettelin kuitenkin taas kävelemään rollaatorin ja kyynärsauvojen avulla. Elämä jatkui mutta hitaammalla tempolla. Jouduin sairaalassa ollessani päättämään Been,ihanan koirani lopettamisesta. Ikävöin sitä vieläkin. 2016 Tansaniassa orpolassa 3kk. Ystväni tuli sinne ja kuoli. Paljon iloa mutta myös paljon surua. 2017 Talvella olin reilun 3kk Espanjassa. Kiva matka,tykkäsin ja nautin lämmöstä. Elokuussa Unkarissa,Balatonilla, ystävän mökillä. 2018 Talvella olin 6 viikkoa Portugalissa. Kävin Lissabonissa mutta asuin suurimman osan ajasta Algarvessa. Tykkäsin. 2019 Talvella Las Palmasissa 6 viikkoa lomalla. Tykkäsin erikoisesti lämmöstä ja jäi kaipuu vielä palata sinne joskus. Paljon jäi näkemättä. Kiitollinen olo kaikesta tästä. Ihana olla hengissä!