tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tunnustus ja kaupungilla





Kuvasin kaupungilla tänään värejä ja taloja. Tästäkin huomaa että kevät on täällä vaikka aurinko ei tänään näyttäytynyt kuin vasta hiukan iltapäivällä. Eilen kuvana ollut lumilintu on tämän päivän aikana sulanut niin että jäljellä on vain pieni lumikasa.





Sain ilokseni Lealta Beautiful Blogger-tunnustuksen! Tunnustus lämmittää kovasti mieltä eikä vähiten siksi että sen antaja on opiskeluaikana pidetty opettajani digikuvauskurssilla. Tunnustuksen mukana tuli säännöt että minun on laitettava tätä eteenpäin viidelle henkilölle ja kerrottava myös heikkouksistani ja vahvuuksistani. Kun näin Lean vahvuudet niin tosi läheltä meni, voisin samoja asioita luetella täälläkin.

Monet vahvuuteni, kuten sisukkuus ja periksiantamattomuus ovat myös heikkouksiani, riippuu vähän mistä tilanteesta on kysymys. Tosi vaikea luetella näitä kun tuntuu että kaikissa on molemmat puolet mukana. Laiskuus vaivaa ajottain mutta toisaalta saan paljon aikaan silloin kun luovuus on huipussaan ja on motivaatio tehdä jotakin. Eiköhän nämä nyt riitä.


Unan Kotikolo-blogi
Johannan Johannan maailma
Impin Impi pimppaa
Marin Kameravene lokikirja
Tiinan Vasen rintani ja muuta sairasta

2 kommenttia:

  1. Kiitos Savisuti! =)

    Sinä olet tosiaan sisukas ja periksiantamaton ja se on hurrrrjan paljon pienelle naiselle... <3

    Olet myös mahdottoman luova ja erittäin taiteellinen ihana persoona.

    VastaaPoista