Kaunis ikkuna

Herkkuhetki

Tosi taitavaa

julkaisu by Photo World.

Omenatee

Ostin syksyn matkalla Turkista,Istanbulista monenlaista teetä. Tässä yksi suosikkini,omenatee. Ostin myös saman sarjan mansikkateetä,sekin maistuu. Parasta on kuitenkin naturel-omenatee. Laitan joskus kuvaa siitäkin.

Pähkinöitä

Kirahvit

Ajatukset on vaihteeksi kaukana. Nämä kuvasin Mikumissa,Tansaniassa,ilta-auringon loisteessa jo vuonna 2010. Olispa hauska päästä nyt tuonne lämmittelemään ja paistattelemaan.

Seepra

Voi olla,että tama kaveri on ollut ennenkin tässä blogissa esillä. Mutta älä välitä,on ne vaan niin hienoja eikä koskaan tule vastaan kahta aivan samanlaista seepraa. Luonnonpuiston (Ruaha)oppaan mukaan tätä on leijona yrittänyt tavoittaa ja päässyt raapasemaan kyljestä. Viilto näkyy kun osaat katsoa paikkaa missä raidat 'katkeaa'.

Ikkuna

Sonderkommando

Luin Shlomo Venezian järkyttävän kirjan Sonderkommando. Olen lukenut lukemattomia kirjoja mitkä kertovat keskitysleireistä ja natsien hirmuteoista. Tämä kirja on yksi joka tekee lähtemättömän vaikutuksen ja jota ei voi lukea noin vain, nopeasti hotkaisten. Oli pakko pitää taukoja ja lukea muita kirjoja välillä ja jatkaa taas. Kirjan takakannesta:" Shlomo Venezia oli 21-vuotia joutuessaan Auschwitzin keskitysleirille. Hänestä tehtiin sonderkommandovanki,jonka tehtävänä oli hävittää kaasukammiossa tapettujen ruumiita. Näistä vangeista selvisi hengissä ainoastaan muutama. Shlomo Venezia on yksi heistä. Ainutlaatuisen tarinansa hän halusi kertoa jottei mitään vastaavaa enää tapahtuisi." Kirja on järkyttävä kuvaus ihmisen raakuudesta ja toisten hyväksikäyttämisestä. Nuoret pojat jotka valittiin tekemään likainen työ,raahaamaan ruumiit pois kaasukammiosta,leikkaamaan kuolleiden naisten hiukset ja kiskomaan kultahampaat ruumiiden suusta jne,muuttuivat vähitellen kuin roboteiksi. He tottelivat käskyjä koska heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Niskuroija sai aina saman kohtalon,luodin niskaan tai hän joutui muiden seuraksi kaasukammioon. Pätkä kirjasta:" Onko teillä nykyään tarvetta kertoa kokemuksistanne? Silloin kun voin hyvin. Mutta vaikeaa se on. Ja olen luonteeltani tarkka,haluan,että asiat esitetään selkeästi ja perusteellisesti. Kun käyn puhumassa koulussa,joissa opettaja ei ole valmistellut oppilaita kunnolla,loukkaannun syvästi. Kerran saavuin yhteen luokkaan ennen opettajaa,ja muuan oppilas tuli kysymään mistä tunnilla puhuttaisiin. Mutta yleensä puhuminen kouluilla on hyvin antoisaa. Saan joskus liikuttavia kirjeitä niiltä,joita kertomukseni on koskettanut. On lohduttavaa tietää,etten puhu kuuroille korville,sillä leirikokemuksista kertominen on valtava ponnistus. Se herättää kuitenkin piilevän tuskan,joka ei jätä minua koskaan rauhaan. Kaikki on hyvin ja sitten,yhtäkkiä,tunnen itseni epätoivoiseksi. Aina kun iloitsen jostakin,jokin sisälläni menee lukkoon. Se on kuin jonkinlainen sisäinen särö. Kutsun sitä eloonjääneiden sairaudeksi. Se ei ole pilkkukuume,tuberkuloosi eikä mikään muu niistä taudeista mitä leirillä sairastettiin. Se on sairaus joka kalvaa meitä sisältäpäin ja tuhoaa kaikki riemuntunteet. Olen kantanut sitä leiriaikojen kärsimyksistä lähtien. Se sairaus ei ikinä suo minulle ilon tai huolettomuuden hetkiä. Se on mielentila joka nakertaa jatkuvasti voimiani." Kirja kertoo rehellisesti siitä mielettömyydestä missä tuhannet ja miljoonat ihmiset joutuivat elämään toisen maailmansodan aikana. Harva selvisi hengissä mutta onneksi joku on jäänyt kertomaan asiat vielä jälkipolville. Kirjassa on mukana myös pieni historiakatsaus keskitysleirien syntyyn. Suosittelen jokaiselle luettavaksi!

Kynttilöiden aika

Kuvassa on tämän syksyn rakupoltosta yksi tekemäni lyhty vaikka ei se taida tässä paljon näkyäkään.

Hyvä video Tansaniasta

Suomenkielinen video tärkestä työstä mitä tehdään Tansaniassa. Kannattaa katsoa! Minulla on ollut viikonloppuna ghanalaisia vieraita Italiasta joten en ole ehtinyt postailemaan ennen tätä.

Naminami janojuoma

Vielä kerran Istanbul

Nuput

Pidin kesän ajan Kiinanruusun pihalla ja se kukkikin koko kesän. Kun otin kukan sisään se on alkanut uudestaan tehdä nuppuja. Nuput tosin aukeavat nyt,varmaan pimeydestä johtuen,hitaammin mutta jos kaikki aukeaa,kukkia riittää koko syksyksi. Mietin vaan,pitäisköhän kukkaa lannoittaa vai antaako sen vaan levätä ja kukkia minkä kukkii.

You Are Everything

Lauttamatkalla

Kuva on lautalta millä kuljimme Kinaliadan saarelta takaisin kaupunkiin,Istanbuliin. Tällä kertaa kävimme pari kertaa saarella loman aikana. Istanbulin alueella on noin 16 miljoonaa ihmistä ja sen huomaa kaoottisessa liikenteessä ja ihmisten paljoudessa joka puolella. Mietittiin maatkatessa mm näitä tyttöjä ja heidän pukeutumistaan. Vaatteet on samoja mitä joka puolella maailmaa mutta huivi on vielä tosi monilla nuorillakin. Pohdittiin,onko se kasvatuksen tai perinteen mukaista vai onko tytöillä itsellään vakaumus ja tarve käyttää huivia. Kadulla enemmistöllä näytti vielä olevan huivi vaikka pukeutuminen on muuten länsimaista. Kuljin tuolla hellevaatteilla ja nautin täysillä auringosta ja lämmöstä. Paikalliset olivat kuitenkin jo illalla pukeutuneet kuten syksyllä,pitkähihaisiin ja takkeihin. Istanbulissa oli kuitenkin vielä sään puolesta täysi kesä.

Kotona Istanbulissa

Aloitin lukemaan Istanbulissa Reeta Paakkisen tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa Kotona Istanbulissa ja sain sen eilen luettua loppuun. Kirjassa on tositarinoita tuosta kauniista ja monipuolisesta kaupungista. Kirja kertoo paljon uutta ja mielenkiintoista ja ainakin minulle tuli halu palata vielä kerran(ja ehkä vielä kerran jne) Istanbuliin ja tutkia myös niitä kaupunginosia mistä en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Paakkinen kertoo eniten keskiluokkaisen isatanbulilaisen elämästä ja elämäntavasta mutta kirjassa sivutaan kaikenlaisten asukkaiden elämää. Kirjan letkeästä kerronnasta tunnistin katukahviloiden ajoittaisen kiireettömyyden,katujen ruuhkat ja väenpaljouden mikä Istanbulissa on jokapäiväistä. Jotkut kirjassa kerrotut paikat olivat minulle jo ennestään tuttuja mutta oli hauska törmätä tai tunnistaa jossakin kaupungiosan nimi tai vastaava mistä olin juuri lukenut. Kirjassa on mukana sopivassti historiaa joka taas selventää myös nykypäivän Turkin elämää. Mietin välillä lukiessa,miksi kirjailija aivan kuin puolustaa välillä Turkkia matkailumaana. Minulle maa on ollut aina mieluisa matkakohde vaikka tiedän kyllä,että monet eivät halua sinne matkustaa. Kuulin äskettäin kaveripiiristä ettei jotkut vaan halua matkustaa muslimimaahan joten varmasti näitäkin ihmisiä riittää. Minareetin kutsut,vaikka ne alussa voikin häiritä,vaan kuuluvat tuon maan katukuvaan ja niihin kuin muihinkin ääniin tottuu nopeasti. Kirjan takakannesta:"Arki erosi heti uutisotsikoista. Suomalaistytön hame oli liian pitkä,se piti ensi tilassa vaihtaa lyhyempään. Kuvittelitko tietäväsi miten Turkissa eletään ja ajatellaan? Tutustu tuhansien tarinoiden Turkkiin Istanbulissa aikuistuneen suomalaisen toimittajan matkassa. Reeta Paakkinen muutti maallistuneen istanbulilaisperheen miniäkokelaaksi 19-vuotiaana vuonna 1998 ja on edelleen sillä tiellään. Hänen humoristinen mutta asiantuntevien tarinoidensa kautta avautuu aivan uudenlainen näkökulma Turkkiin ja maan arkeen. Paakkisen tuntemassa Turkissa naiset ulkoistavat kotityöt,aviopuolisi voi löytyä televisio-ohjelmasta,talonmies tuo asukkaille tuoreen leivän ja jalkapallo-ottelu voi sekoittaa kokonaisia kaupunginosia. Toisenlaisen tulokulman tarjoavat koskettavat kuvaukset työmatkoilta Pohjois-Irakiin,Pohjois-Kyprokselle ja Ben Alin ajan Tunisiaan." Mielenkiintoinen kirja! Suosittelen jokaiselle matkustamisesta ja Turkista(Istanbulista) kiinnostuneelle ja miksi ei kaikille muillekin!

Hyvä väritys

Apinamies

Mukavuuslaitos

Oltiin kerran kaupungilla ja poikettiin pääkadun varrella olevaan,paaikallisten suosimaan kahvilaan. Syötiin siellä minulle jo aikaisemmilta matkoilla hyvin maistuneet riisivanukkaat. Kysyin olisko heillä veskiä ja sain vastauksen tottakai ja minut ohjattiin tähän veskiin. Häkeltyneenä,yleensä veskit oli länsimaisia,pesin vain käteni,kuvasin ja jatkoin matkaa. Kuvassa näkyy vähän sandaaliani ja laukkuani nojatessani lavuaariin. Aniliininpunaisen astian yläpuolella on pieni vesihana. Tämäntyyliset veskit on tuttuja Afrikasta joten ei se uutta ollut mutta mieluummin kuitenkin asioin tutussa ja turvallisessa sellaisessa. Tämä oli onneksi kyllä tosi siisti paikka.

Vapaa

Katse samaan suuntaan

Soittaja

Odottelin Istanbulin pääkadulla,turistialueella matkakaveria ja seurailin samalla kadun tapahtumia. Toisella puolella katua soitti pieni poika ja toisella puolella tämä tyttö. Molemmat seurasivat tarkasti ympräristöä ja juoksivat välillä pakoon sivukadulle. Huomasin,että kun joku vartiointiliikkeen auto tuli lähettyville,lapset ottivat nopeasti jalat alleen ja palasivat taas hetken kuluttua paikalleen soittamaan. Turistit tiputtelivat heille aika ahkerasti kolikoita. On se kuitenkin kurjaa jos pienet joutuvat peläten juoksemaan välillä pakoon ja joutuvat ansaitsemaan rahaa pienen pienellä,yksinkertaisella,muutaman soinnun lurituksella. Halusin nähdä onko lähellä joku aikuinen joka ehkä paimentaa/rahastaa mutta sinä aikana kun lapsia seurailin en nähnyt ketään muita kuin nämä lapset.

Purjeet

Retroratikka

Nämä vanhanajan ratikat ajaa Istanbulissa Taksim-aukiolta Istiklalia,kauppakatua pitkin. Kyytiin voi hyvpätä sieltä täältä ja lapset roikkuu usein tuolla perässä ulkona ottamassa vapaakyytiä. Kadun varrella olevissa taloissa on liikkeitä mistä saa hienoja muotivaatteita suomalaiselle aika edulliseen hintaan. Monet talot ovat koristeellisia ja kauniita. Kuvassakin näkyy hieman talon seinässä olevia koristeellisia veistoksia.

Terveisiä Istanbulista

Terveisiä Istanbulista! Olin siellä reilun viikon jatkamassa kesää!Palattiin eilen illalla Suomeen. Oli hyvä matka! Nämä tärkeät ajat löytyivät meidän hotellin aulasta.