Kuvataide, koira, Elämä, arki, musiikki, usko ja Afrikka! Siinä kiinnostuksenkohteita, ei missään tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan. Jotain elämästäni täällä paljastan yrittämällä postata kuvan päivässä.
perjantai 30. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Rannekoru
Tykkään monenlaisista rannekoruista. Tämän sain joululahjaksi. Kaikissa muissa paitsi keskellä olevassa on taustana ja korutelineenä Bee rastatukka.
Paitoja pojille
Muutamia poikien paitoja ja golleceja on lähdössä Tansaniaan. Löysin nämä edullisesti Huutonetistä. :) Kuva on huono kun ehdin vasta yöllä,hämärässä kuvaamaan. Kyllä tästä kai kuitenkin jotain näkee! Toivottavasti paidoista on iloa joillekin pikkupojille sitten kun maassa on kylmempää!
maanantai 26. joulukuuta 2011
Joulu on taas
Tämä on yksi ikisuosikkini joululaulujen joukossa. Tekijä on ystäväni mutta sillä ei ole kyllä mitään vaikutusta siihen että tämä on aina vaan yksi parhaista joululauluista mitkä tiedän. Taikakuun sovitus on myös hieno!
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
lauantai 24. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Rauhallista Joulua!
Kinkku on uunissa. Suklaata on jo maisteltu ja huomenna tehdään viimeiset siivoukset ja sitten joulu saa tulla. Hyvää joulua jokaiselle!
torstai 22. joulukuuta 2011
Taateleita
Taatelit kuuluvat minun jouluuni. Tosin ne kyllä kuuluu melkein kaikkiin muihinkin päiviin. :) Nami!
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Puolikas keltaista aurinkoa
Ostin eilen kirjan minkä olen jo pitkään halunnut hankkia. Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta lukunautinnolta. Yritän vielä pitää sormeni kirjasta erossa kun tässä on niin paljon tekemistä mutta ehkä joulunpyhinä pääsen sen kimppuun oikein kunnolla(nyt vaan vähän salaa lueskelen).
Kerron kirjasta enemmän kun olen lukenut sen.
maanantai 19. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
perjantai 16. joulukuuta 2011
Hissi
Oletko nähnyt koskaan tästä pienempää hissiä? Tämä on siinä olemattomiin olympialaisiin rakennetussa talossa Helsingissä.
torstai 15. joulukuuta 2011
Terveisiä konsertista
Olin tänään Kallion kirkossa Tomi Metsäkedon Kuului laulu enkelten-konsertissa. Mukana oli myös Sonetti-kuoro. Kuoro on Itä-Helsingin musiikkiopistossa toimiva monikulttuurinen lapsikuoro. Komeata oli sekä katsella että kuunnella. Mukana oli paljon tuttuja joululauluja mutta myös pari minulle tuntematontakin kappaletta. Hieno ilta,kiitos lipun lahjoittaneelle!
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Portaita taas
Tässä mennään vanhan talon portaita. Talo on rakennettu olympialaisiin joita ei koskaan tullut (olisko ollut joskus 1939? tämä rakennusvuosi). Vuosiluvusta en ole aivan varma. Kaikki asunnot talossa ovat pieniä yksiöitä makuuparvineen,18m2. Eräällä rakkaalla nuorella on kaunis erkkeri-ikkuna tämän talon asunnossa ja näköala suoraan puistoon ja talo on siis Helsingin kantakaupungissa.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Kortti vuodelta 1954
Olemme purkaneet äitini kotia. Hänellä oli sängyn alla matkalaukku mikä oli täynnä kaikenlaisia muistoja. Sieltä löytyi vanhempieni kihlaus- ja hääonnittelut,joitakin synttäri- ja joulukortteja vuosikymmenten ajoilta ja meidän lasten piirustuuksia,kortteja ja kirjeitä. Otin talteen mm tämän kortin minkä äitini on saanut joltakin ystävältään avioliittoon kuulutuksen johdosta vuonna 1954. Kaunista!
Morogoro vuoristoa
En tiedä mikä täällä nyt on pielessä. Ainakaan minulle ei näy tausta enää kunnolla. Miten sinä sen näet? Yritän korjata tilanteen kun on aikaa.
Luin yhden Tansaniaa käsittelevän blogin. Tosi hyvää tietoa niin maasta kuin sen ihmisistäkin. Jos kiinnostaa niin käy lukemassa täällä:http://jennimakumira.blogspot.com/ Kannattaa aloittaa lukeminen ekasta kirjotuksesta. En malttanut jättää lukemista kesken ja nyt ollaan jo aamuyön tunneissa. Huomenna on aikanen herätys mutta ehkä seuraavana yönä on aikaa nukkua.
Sainkin korjattua pohjan ja huomasin missä vika oli kun menin katsomaan sieltä mistä pohjan aikoinaan hankin,keisarin uudet vaatteet-blogista.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
perjantai 9. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
Luistelijat
Rautatientorilla,keskellä Helsingin keskustaa luistellaan taas. Meidän talon ympärillä oli eilen muutenkin jo niin liukasta että sain luistella täällä ihan ilman luistimia. Vedinkin kunnon lipat ja tänään olen potenut kipeitä polviani ja lonkkaani sängyn pohjalla. Tänään on satanut enemmän vettä kuin lunta mutta liukkaalta ulkona näyttää edelleen. Nyt voisin mennä nukkumaan ja herätä vasta sitten kun lumi keväällä sulaa.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Vanha kortti
Löysin vanhan korttini. En ole vuosiin enää maalannut akvarelleilla mutta ehkä pitäisi taas alkaa niitä kokeilemaan.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Lumi tuli
Olin tänään naapurikaupungissa,Vantaalla ja kuvasin tämän kuudennen kerroksen parvekkeelta. Helsingin seudulle satoi eilen illalla ja yöllä vähän lunta. Meillä,Helsingin puolella on onneksi vieläkin vähemmän lunta mutta jotain valkoista ja liukasta on täälläkin maassa. Toivon,että tämäkin vähä vielä sulaisi pois! Terveisin liukkautta pelkäävä kesänlapsi.
maanantai 5. joulukuuta 2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
torstai 1. joulukuuta 2011
Maalaus
Harri Savolaisen öljyvärimaalaus eilisestä näyttelystä.
Olen flunssassa. Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Huokaus!
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Pikkuparlamentissa
Olin tänään Pikkuparlamentissa Sairaan hyvä hoito-unohtuuko ihminen-seminaarissa. Vein veistoksiani sinne päiväksi näyttelyyn ja minulla oli myös pieni puheenvuoro seminaarissa. Kuvassa toki on ihan muita kuin omia veistoksiani. Nämä koristavat sisääntuloaulaa Pikkuparlamentissa.
tiistai 29. marraskuuta 2011
7 bodya
Kiersin iltapäivällä vähän kirpparilla ja löysin orpolan lapsille Tansaniaan muutamia bodyja ja jotain muutakin vaatetta. Olen tosi iloinen kun pienellä rahalla saa paljon kaunista noille ihanille,tarvitseville lapsille!
Löysin myös itselleni eurolla pellavaisen puolihameen,tosi löytö! :)
maanantai 28. marraskuuta 2011
Matkamuisto Neuvostoliitosta
Olin ystäväni kanssa joskus 1980-luvulla käymässä Virossa. Se oli silloin Neuvostoliittoa ja kaikki oli tosi paljon erilaista kuin tänään. Ostin Tallinnan ainoasta kunnon tavaratalosta,silloisesta Kaubamajasta mm tämän kauniin nahkakantisen lehtiön. Lehtiö oli ylähyllyllä tiskin takana ja kysyin myyjältä saanko katsoa sitä. Myyjä sanoi sen olevan kovin kallis eikä hän ollut antaa sitä minun,nuoren ja varmaan köyhännäköisen nuoren naisen käteen. Sain vihdoin lehtiön ja ostin sen. Annoin lehtiön äidilleni lahjaksi joskus myöhemmin. Nyt,äidin kotia purkaessa löysin lehtiön ja paljon muutakin muistorikasta tavaraa. Paperia on aika paljon jäljellä sisällä joten tämä jää vielä minunkin käyttööni! :)
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Valokuvakansio
Sain tämän kauniin,nahkakantisen valokuvakansion muutamia vuosia sitten tädiltäni. Hän on kerännyt tähän kuvia jo vuodesta 1954 lähtien. Alussa on kuvia vanhemmistani ja myöhempinä vuosina myös veljistäni ja minusta. Muitakin sukulaisia on kuvattu ja tallennettu. Aikamoinen aarre!
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
tiistai 22. marraskuuta 2011
Tikka Chicken
Jos haluat syödä Helsingissä joskus hyvin niin Satkar,Fredrikinkatu 46,on hyvä valinta. Tämän nepalilaisen ravintolan henkilökunta on tosi ystävällistä, ruoka on hyvää ja annokset suuria. Jälkiruokalistalla on monta herkkua,laitan joskus kuvan tämän päivän jälkkärivalinnoista. Minulle maistuu myös erinomaisesti nepalilainen,maustettu tee. Nami!
maanantai 21. marraskuuta 2011
Kynttilälyhty
Serkullani oli aikaisemmin keramiikkapaja Tuulia. Tässä on yksi heidän tuotteistaan,kynttilälyhty. Kaunis,eikö?
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
lauantai 19. marraskuuta 2011
perjantai 18. marraskuuta 2011
Salmiakkisuklaa
Ihan parasta suklaata mitä tiedän. Tiedän myös ettei makuasioista voi kiistellä joten voit vapaasti olla toista mieltä! :)
torstai 17. marraskuuta 2011
Elefantit
Ostin nämä elefantti-saippuat kirpparilta(60s)ja kokeilin tehdä niistä muruja ja pieniä paloja mitä voin käyttää uusissa saippuoissa. Tänään kokeilin paria mutta norsuparka melkein mureni käsiin. Kohta on saippuat kylmenneet muotista irrottamista vsarten ja näen miten ne onnistuivat. Toivottavasti edes jotenkin!
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
maanantai 14. marraskuuta 2011
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Bougainville
Tuli vaihteeksi kaksi kuvaa. Yritän saada kuvat vähän suuremmiksi. En vielä onnistunut mutta täytyy yrittää tehdä se huomenna. Jos osaan!
lauantai 12. marraskuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
torstai 10. marraskuuta 2011
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
tiistai 8. marraskuuta 2011
maanantai 7. marraskuuta 2011
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kynttilöitä
Vietiin lauantaina kynttilä äidille. Hauta on liian kaukana täältä mutta tänään kuulin,että sinnekin muut olivat vieneet kynttilöitä.
lauantai 5. marraskuuta 2011
Outoa on
Yritin eilen illalla ladata tänne eilen ottamani kuvan enkä saanut sitä onnistumaan. Äsken yritin saada samaa kuvaa laitettua ja jotain toistakin eikä mikään onnistunut. Tulin vielä kerran katsomaan ja laitoin tänne jonkun vanhan kuvan ja jopas latasi ilman mitään vaikeuksia. Olkoon tämä siis pyhäinpäivän kuva vaikka aivan erilaista tänne ensin ajattelin laittaa.
Kannattaa klikkailla kuva isommaksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Yksi ystävä on nyt sairaalassa,syöpähoidoissa. Häntä ajatellen tämä laulu.
-
Tässä oleva kukka on käsitelty kuva aikaisemmin blogissa olleesta kuvasta jonka näet täällä . Laitoin tämän kuvan myös Luovan laua...