Tänään ystävä kävi hakemassa postista minulle pari pakettia. Toisessa oli 37 paria kauniita ja ihania pieniä sukkia Tansanian keskosille. Olen onnellinen jokaisesta joka muistaa noita lapsia joilla ei ole paljon mitään. Toisessa oli tilaamani SusuPetalin Sairaalapäiväkirja.
Heti kun sain ystävät ovesta ulos tartuin kirjaan ja vaikutuin. Kirjan runoissa sain käydä läpi yhden ihmisen runomatkan kuvineen masennuksesta toivonkipinään ja kurkotteluun takaisin arkeen, värikylläisempään elämään. Minulle kolahti monikin runo mutta ehkä henkilökohtaisin juuri tällä hetkellä on tämä pieni runo kivusta:
YÖ
Katkonainen yö.
Polvi tulessa.
Amputoikaa jalkani.
Räjäyttäkää pääni.
Tänään tapasin läheisen ystäväperheen toisen vanhemman. Olen koko syksyn aavistellut että siellä ei ole kaikki hyvin. Kuulin toisen heistä olevan syvän masennuksen kourissa, äskettäin sairaalasta kotiutuneena mutta siitä ei saa kertoa kenellekään. Sairaalapäiväkirjasta luin saman kokeneen ihmisen sanat "Älä astu tielle missä masennus kielletään..." Tiedän minne Sairaalapäiväkirja matkaa seuraavaksi, ainakin lainaksi.
SusuPetalin Sairaalapäiväkirja on tärkeä kirja! Suosittelen sen lukemista jokaiselle. Kirjan kuvat kertovat omaa tarinaa runoja säestäen. Olin iloisesti yllättynyt siitä että kirja on paksumpi ja paljon monisanaisempi kuin oletin. Kirja on täynnä tarinoita ja tunnetiloja vaikka niiden peittona on välillä mustaa ja harmaata. Kirja avaa silmiä siihen sairaalamaailmaan mistä monilla meistä ei ole kokemusta. Rankasta aiheesta huolimatta kirjassa on mukana toivoa. Toiseksiviimeinen runo ja kuva on koskettava ja ihana:
VIIMEINEN KUVA
Maalaan laukkaavan ponin,
sen selässä on tyttö,
jonka jonka kädet heiluvat innosta.
Tyttö ratsastaa vaaleanpunaisessa vaahtokarkissa
kohti vaaleana hohtavaa
pilvilinnaa, joka näkyy heikosti punertavalla taivaalla.
Ponin hännällä on kyydissä suojelusenkeli.
Kuvasta tulee suloinen.
Huomaa, etten maalaa sitä itselleni.
Se on viimeinen kuva jonka maalaan täällä.
Tällä kertaa.
Tulevasta en tiedä.
Kuvan näette kun ostatte SusuPetalin kirjan! :)
Kiitos, kun kirjoitit tuntemuksistasi.
VastaaPoistaTuli suru, kun luin tuosta ystävästäsi, joka on kotiutunut sairaalasta, mutta siitä ei saa kertoa kenellekään.
Mainostaahan omaa oloaan ei tarvitse, mutta julkisivun pakonomainen ylläpitäminen tekee kipeää.
Jos sopii, linkitän tämän juttusi huomenna blogiini.
Ihanaa, 37 paria pieniä sukkia!
SusuPetal, linkitä vaan blogiisi! Minuakin surettaa, itkettää ystävän takia ja puolesta.
VastaaPoistaSukista iloitsen! Minulla on täällä jo yli 100 paria sukkia Tansaniaan ja paljon myssyjä ja paitoja. :)
Minunkin kappaleeni Susun kirjasta on jatkuvasti lainassa - niin jaan lohtua ja rohkeutta muillekin! Suosittelen kirjaa kaikille, sillä se pysäyttää!
VastaaPoistaMenen huomenna Turkuun ja todennäköisesti asklateemiseen käymään, ehkä löydän sieltä Susun kirjan..
VastaaPoistaMikä se sukka juttu on..
minäkin voisin kerätä?
Kiitos kommentista, Kimmeli! Hyvä tapa lainata kirjaa sitä tarvitseville!
VastaaPoistaHanne,itse tilasin kirjan suomalaisen nettikaupasta. Kannattaa kokeilla sitä kautta niin ainakin sen saat, ehkä löytyy Akateemisestakin!
Kerään pieniä sukkia, nuttuja ja myssyjä Tansanian Ilembulan sairaalassa syntyville keskosille ja muillekin tarvitseville. Vuoristoalueella on kylmä, jopa pakkasta silloin kun meillä on kesä ja ihmiset tarvitsevat lämmintä ylleen sielläkin. Tällä hetkellä sukkia alkaa olla riittävästi tällä erää mutta pieniä myssyjä ja nuttuja voisi olla vielä lisääkin. Olen laittanut ohjeita näistä kaikista savisuti-blogiin, sieltä ne löytyy! Voin kaivaa esiin jos Hanne tai joku muu tarvitsee.