maanantai 2. syyskuuta 2019

Vanha kuva


Kuvasin tämän vuosia sitten, löytyi netin kätköistä. Vanha kamerani oli hyvä makrokamera. Hyvää syyskuuta kaikille!

perjantai 23. elokuuta 2019

Sukkaa pukkaa


Aina syksyn tultua innostun kutomaan. Langat ja puikot oli kaivettava eilen esiin. Malli on mukailtu Jonsukkien Värikkäistä.

lauantai 17. elokuuta 2019

Rusakko


Tänään,takapihalle mennessäni säikähdin ensin nukkuvaa rusakkoa. Sekin säikähti minua mutta jäi kuitenkin pitkäksi aikaa istumaan marjapensaan suojaan parin metrin päähän minusta. Eläimellistä menoa,näitä näkee aika usein täällä.