lauantai 23. syyskuuta 2017

Viimeiset veneet


Lasse Heikkilän Suomalainen messu toteutettiin elokuun lopussa Senaatintorilla isolla kokoonpanolla. Siellä oli iso orkesteri,paljon solisteja ja monta sataa ihmistä kuorossa. Katselin ja kuuntelin sen netin kautta silloin. Tänään Senaatintorin messu tuli uusintana Alfa tV:llä ja kuuntelin sitäkin. Tässä messusta yksi laulu,koko messu löytyy Youtubesta jos kiinnostaa kuunnella.

torstai 21. syyskuuta 2017

Muistoja


Sain tänään yllättäen yhden valokuvasivun ihmiseltä jota en ole vuosikymmeniin tavannut. Olimme Vuokatissa yhden kesän silloin kun täytin 12 vuotta. Kuvan/kuvien ottajaa en ole tavannut kun viimeksi joskus 1980-luvulla. Tänään oli hauska vaihtaa kuulumisia ja nähdä toisemme nettikameran avulla. Oikealla olen veljieni kanssa. Isoveli on minua pienempi mutta tuossa iässä tytöt taitaa kasvaa nopeammin kuin pojat. Keltapuseroinen on koulukuvani joskus 12v ja puussa istujat ovat tuttuja Vuokatinvaaralla.
Tämän kuvan sain yllättäen ystävältä joka on kanssani kuvassa. Kuva on otettu Kauniaisissa ystävän rippijuhlissa. Tässä olen 14v.
Viimeinen kuva,jonka sain viime viikolla,on Tansaniasta. Kävin Dar es Saleemissa ystävällä ensimmäistä kertaa maassa ollessani. Vuosi on oikeasti 2010 ja tammikuu,ystävän kameran päivyri meni ihan omia ratojaan. Eka vierailuni tansanialaisessa kodissa.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Vielä Balatonilta


Risteilyalus ylhäällä ja kohtaaminen keskellä. Kylätie alhaalla,siitä mennään Villa Törökiin.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Villa Török


En ottanut paljon kuvia Villa Törökistä. Yläkuvassa mennään alas kauniiseen puutarhaan ja alemmassa näkyy yksi kulma talosta. Jos haluat nähdä enemmän niin kannattaa käydä katsomassa kunnon kuvia Täältä. Villa Török on ystäväni veljen omistama hotelli Unkarissa. Ihana,vanha talo ja kauniisti hoidettu piha ja puutarha. Pihalla kulkee kanoja,hanhia,kaunis koira ja kissa. Katsomalla linkin kuvia,näet kuvan myös itse isännästä ja koirakin vilahtaa jossakin kuvassa. Nautiskelin Törökin puutarhassa yhden aamupäivän lomallani,vain ihaillen ja kuvaillen kaikkea kaunista ympärilläni.

torstai 7. syyskuuta 2017

Nami


Ihania,makeita rypäleitä Villa Törökin pihalta. Kerron ko. villasta vielä seuraavassa postauksessa.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Unkarin talo


missä me asuttiin lomalla. Balaton on takanani kuvaa ottaessa,näkyy mökin yläkerran kuistilta hyvin.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Tervetuloa Näyttelyyni


Nyt se on siellä ja lähes koko kesän urakka on ohi. Tervetuloa näyttelyyni Helsingin keskustaan. Näyttely on paikalla joulukuun loppuun saakka joten ehdit tulla käymään vaikka kauempaakin. Tervetuloa! Voidaan tehdä vaikka treffit paikalle. :)