maanantai 29. huhtikuuta 2013

Paimen ja lauma


Afrikkaan on ikävä niin tulee useinkin selailtua siellä ottamiani kuvia. Tässä tulimme Ruahasta ja odottelimme kunnes lauma paimenineen oli päässyt tien yli. Karjalaumoja näkyi silloin tällöin maaseudulla pienemmillä teillä. Tätä tietä köröttelimme monta tuntia mennessämme kansallispuistoon ja sama ralli takaisintullessa. Näet paremmin jos klikkaat kuvan suuremmaksi!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Avainkello


Ystävä vietti talvella muutaman kuukauden Espanjassa. Sain häneltä avainkellon tuliaisiksi. Hauska!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Pikamunkkeja


Leivoin tänään pikamunkkeja. Laitoin vähän enemmän sitruunanmehua kun mitä ohjeessa oli ja maistuu kyllä tosi hyvälle. Ole hyvä,ota vaan jos maistuu! Kannattaa klikata kuva isoksi!

Kunnia


torstai 25. huhtikuuta 2013

Lintuperspektiivistä


Kuvan otin viime kesänä kun lennettiin Istanbulia kohti. Tänään otin taas kameran esiin ja ajattelin kuvailla jotain mutta puhelimen soidessa unohdin koko asian. Siksi kaivoin tänne vanhemman kuvan.

Bee


Yritin tänään ottaa Beestä muutaman kuvan niin että laitoin sille vanhat silmälasini päähän. Bee kuitenkin puisteli ne aina pois mutta otin kuitenkin muutaman kuvan tästä vanhenevasta ilontuojasta.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Paimenet


Noin vuosi sitten kerroin täällä että laitan blogiin kuvan rasvapattisonneista ja paimenista mutta en koskaan kuitenkaan laittanut heistä/niistä kuvia. Katselin äsken vanhoja postauksia ja nyt täytän tämän lupauksen. Paimenet ja karja,sonnien lisäksi vuohia ja pari paimenkoiraa,kävivät aivan takapihallamme heinää syömässä.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rannerengas


Ostin Mangomaasta myös rannerenkaan. Sopii väreiltään rilleihini. :) Minun piti tulla viime yönä Suomeen Tansaniasta. Tähän asti oli kalenterissa aika tyhjää mutta huomisesta saakka oli jo jotain ohjelmaakin suunniteltu. Valitettavasti matkasuunnitelmat ei aina toteudu niin kuin halusin.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Korvikset


Ikuinen Afrikka-ikäväni sai minut vierailemaan taas kerran Mangomaan sivuilla. Tällä kertaa sieltä tuli ostettua kirahvikorvikset ja yksi rannerengas. Tässä korvikset teillekin nähtäväksi. Myynnissä oli myös hopeanvärisiä kirahveja ja taidan palata sivuille ostamaan vielä sellaisetkin. Mangomaan kauniita tuotteita pääset selailemaan tästä.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Sarjasta keskeneräiset työt


Selailin vanhoja kuvia ja löysin tämän. En edes muistanut aloittaneeni kyseistä työtä enkä muista miksi se jäi kesken tai missä tämä mahtaa nyt olla. Ehkä rikoin koko jutun ja tein jotain muuta tästä savesta. Kuvaa katsoessa tuli muistikuva että ajattelin tehdä toisen lapsen äidin viereen pitämään häntä kädestä.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kevät on tullut


Tennareita on alkanut ilmestyä langoille roikkumaan. Taitaa tietää kevättä! Tosin jotkut väittää niiden olevan jotain huumekauppiaan merkkejä ja toiset taas sanoavat tennareiden olevan muuten vaan nuorten ilottelua. Mitä luulet,onko noilla jotain tarkoitusta?

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hedelmätarha-saippua


Jos sinua kiinnostaa hankkia ihania saippuoita tai hyviä kotona tehtyjä voiteita ym niin kannattaa mennä katsomaan Vuotar-nettikauppaan. Pääset sinne klikkaamalla otsikkoa. Ostin saippuoita ja huulirasvoja jo ennen joulua mutta vasta tänään tajusin alkaa kuvata näitä kauniita tuotteita tännekin.Tämä kaunis saippua myös tuoksuu tosi hyvälle. Kuva kannattaa klikata isommaksi! No niin,ja osoite tuleekin tässä eli www.vuotar.fi. Sieltä näitä ihanuuksia löytyy!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ikävä


Olen tänään lueskellut paria blogia missä kirjoittajat ovat Tansaniassa ja Ilembulassa. Toinen heistä on töissä samassa orpokodissa missä olen itsekin pari kertaa ollut. Blogien lukeminen ja kuvien katseleminen sai aikaan taas kerran kovan ikävän. Kuvassa on yksi vielä viime talvena orpolassa ollut suloinen poika. Kuulin tänään että hän on jokin aika sitten päässyt kotiin. Viime talvena tapasinkin hänen isänsä. Toivon pikkuisen olevan nyt onnellinen ja saaneen hyvän kodin!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Bee odottaa


Kuva on jo viime talvelta. Odotellaan bussia. Bee näyttää nyt vähän erilaiselta,jalat on siistitty eli karvat on lyhyet ja muutenkin turkkia on ohennettu ja kevennetty paljon. Bee alkaa olla iäkäs koira,jo 11-vuotias(ihmisen iässä 77v) ja sen on helpompi olla kevyemmällä turkilla. Nyt haukku liikkuukin enemmän ja nopeammin kuin silloin kun turkki oli vielä näyttävä ja paksu.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Rypistettyä foliopaperia


Lisäilin Picasalla vain värin. Taidan tosiaan odottaa kesää kun tätä vihreää niin paljon nyt syntyy! Kannattaa klikata isommaksi!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

maanantai 1. huhtikuuta 2013