tiistai 28. helmikuuta 2017

Andalusia paivan ostoksia


Laheisella aukiolla on ollut monta paivaa markkinat ja paljon myyntikojuja. Tanaan, Andalusia-paivana oli koko paivan ohjelmaa, tanssia, laulua ja soittoa. Oli niin paljon ihmisia liikkeella etten paassyt kuvaamaan esityksia mutta kuvasin sentaan kojuista tekemiani ostoksia. Juustoa, mantelikarkkeja ja eukalyptushunajaa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kirkossa


Tuli kaytya kauniissa kirkossa Aurinkorannikon suomalaisen srk:n messussa. Kirkkokahveilla ei nakynyt laskiaispullia mutta kuppilassa oli hyvaa juustokakkua.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Nautiskelua


Olen istunut lahes koko paivan ulkona tanaan. Nautiskelin mm taman maistuvan smoothien ja tein tanaan vaateostoksia. Loysin kivan takin ja mekon, kavelin ohi ja oli pakko ottaa mukaan kun nayttivat niin minun vaatteelta. Lammin, ihana paiva! Tapasin myos noin vaan ihmisen joka on tuntenut aitini. Hauska tormaaminen.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Transparentti


Pimeys lisaantyy monella tavalla tassa maailmassa. Onneksi pimeydessa valo erottuu kirkkaammin. Kuvassa on alareunassa transparenttiperhonen. Luonnossa viela enemman lapinakyva kuin mita tassa kuvassa nayttaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hyvaa ystavanpaivaa


Istuin tanaan auringossa nauttien kahvikupillisesta ja ihaillen tata veden liiketta. Yhtakkia joku herrasmies ojensi minulle ystavanpaiva-ruusun.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Sukkaa pukkaa


Sain jo viime viikolla lankoja mutta puikot vasta tanaan. Olen kaynyt pari kertaa Naisenergiaa-ryhmassa Torrentuvalla ja lupasin tehda sinne joitakin sukkia. Olgat on helppo ja silti nayttava malli joten aloitan silla. Kiva kutoa kun koko syksyna en mitaan lankoja edes ottanut esille.